Kasviksia kansalle++

Salilla ruuhkassa ja ei

19.02.2008 20.36 - golf 

Sunnuntai-iltapäivänä käytiin Ruoholahden salilla ja oli kyllä erittäin rauhallista, mikä sopi minulle ja ystävälleni vallan mainiosti. Muita raudan herroja oli paikalla vain muutama, eikä laitteille näin ollut tunkua. Tänään ajattelimme, että kun menemme salille jo neljäksi, niin meitä kohtaa sama auvoinen tilanne - väärin. Ruoholahden kuntotalon kuntosali odotti meitä täydempänä kuin koskaan aiemmin - normaalistihan olemme olleet paikalla puoli viiden, viiden aikaan ja silloinkin on toki ollut ruuhkaa, muttei mitään vastaavaa. Ei pelkästään se, että kaikki laitteet olivat varattu, myös vapailla painoilla harjoittelevia oli sen verran, ettei mukaan meinannut mahtua. Niin ja olin unohtanut aamupöpperöissä shortsit, kun ne eilisen sählyn jäljiltä olivat kuivumassa. Kaikeksi onneksi sain vahtimestarilta jostain löytötavara ämpäristä paikkaavan vaatteen - tosin hiukan naftit, mutta kuitenkin.

Kuten sanottu paikka oli kuin ammuttu, mutta saimme tehtyä hommamme normaalissa ajassa. Johtui varmaan osaksi siitä, että kun laitteelle pääsi, niin teki homman ripeästi ja oli jo seuraavaa laitetta haukan katseella hakemassa. Sählyssä noin tulitikkuaskin kokoinen auennut rakkokaan ei pahemmin haitannut, mitä nyt suihkussa sitä joutui vähän varomaan. Näytin sitä ystävälleni, joka tämän nähtyään meinasi oksentaa. Poistuessamme kävelimme vielä salin sisäänkäynnin ohi ja huomasimme sen olevan tyhjä. Tyhjä! Tai siis tyhjä verrattuna siihen, mitä se oli tuntia aiemmin neljältä. Ja nyt viideltä siellä oli noin viis ihmistä. Ei vaan tajuu... Onhan toki hiihtoloma viikko, mutta silti - neljältä täynnä, viideltä tyhjä. Note to self: tiistaisin mene myöhemmin.

Eilen tuli Golf-lehti ja kylläpä tulikin pitkästä aikaa kaipuu Pikkalan väylille. Tämä oli siis se pakollinen kaksirivinen, jotta saan kategoriaksi golfin. Hähää!

Jälkihuomio: itseasiassa luulen, että kuntoilu ja kirjoittaminen menee aika samoihin; energiataso nousee ja haluaa kertoa maailmalle, kuinka on jälleen kunnioittanut kehoaan. Molemmissa aiheissa toivon hartaasti tämän hyvän tahdin jatkuvan.


Kommentoi

Kommentit

Jutut.fi  |  Omat jutut  |  Muiden jutut  |  Kategoriat  |  kirjaudu